Talouselämä 1.6.2001
Tom Merilahti
MONIÄÄNISYYS TUO TULOSTA
Urut muodostuvat lukuisista urkupilleistä
sekä koskettimista. Ne ovat harmoninen näky ja
vaikuttavan tehokas viestintäkokonaisuus.
Painettaessa kerralla kaikki koskettimet alas,
pillistöstä tulvahtaa mieletön kakofonia, jossa
yksikään sointi ei tunnu sopivan yhteen.
Tämä
luo mielikuvan monista yrityksistä, yhteisöistä ja
toimintatavoista - myynti, markkinointi ja
viestintäyksiköistä, joissa kokonaisnäkemykselle ja
luovalle yhteistyölle ei anneta riittävästi
paino-arvoa. Monet eri alojen ammattilaiset tuntuvat
olevan urkupillien vankeja.
Kysymyksessä on olemassa-olevien resurssien
oivaltaminen, näiden yhdistäminen sekä ulkopuolisen
tietotaidon hyödyntäminen parempien
ja kustannustehokkaampien kokonais-tulosten
aikaansaamiseksi.
Elintärkeänä osana kokonaisuutta on työntekijöiden
terveydellinen hyvinvointi sekä motivaatiotason
ylläpitäminen ja jatkuva parantaminen. Lähtökohdaksi
tulisi asettaa herkeämätön vuoropuhelu
organisaatioiden johdon ja sen eri yksiköiden
välillä. Tämän myötä kokonaiskuva yrityksestä ja sen
liiketoiminnan tavoitteista olisi kaikkien
saavutettavissa.
Kokemus!
Loppuvuodesta -99 siirryin ulkopuolisen ( pörssi-)
yhtiön johtoryhmään, vastuualueena
markkinointiviestintä sekä sisäinen markkinointi.
Kokonaisuus sopi hyvin yhteen aikaisemman
työkokemukseni ja ajatusmaailmani kanssa. Yritys oli
uusi, eikä sille ollut ehtinyt muodostua selkeää
identiteettiä, kulttuuria tai vakiintuneita
toimintatapoja.
Koin
mahdollisuuteni vaikuttaa positiivisesti yrityksen
liiketoiminnan kehittämiseen olevan hyvät.
Sisäisissä palavereissa " kapinoin " pilke
silmäkulmassa urkupilliorganisaatioita vastaan,
joista voi syntyä vain itkupillejä, jotka
soittelevat OMO-infoon saadakseen apua. Samalla
viljelin toimintamallia, jossa kaikki puhaltavat
yhteen hiileen.
Osa
johtoryhmän jäsenistä omasi vahvasti " putkettuneen
" ajatustavan ja aikaisemmasta toiminnastaan
pinttyneen toimintamallin, joka yhdistettynä
"pörssiheilahteluihin" johtivat organisaation koko
henkilöstön epävarmuuden tilaan. Yhteistyö toistensa
kanssa kilpailevien ihmisten ja toisiaan kyttäävien
osastojen välillä muodostui toiminta-kokonaisuuden
näkökulmasta vaikeaksi ja työilmapiiri liian
painostavaksi.
Luovuus!
Luovuus voidaan määritellä eri osa- ja
rinnakkaistekijöiden yhdistelyprosessiksi. Prosessi
jakautuu ongelman ratkaisu- tai
parannusmahdollisuuden oivaltamiseen,
ratkaisumahdollisuuksiin liittyvän tiedon
hankkimiseen sekä toteutettavan idean ja
ratkaisumallin valitsemiseen ja kehittämiseen
käyttökelpoiseen muotoon. Olennaista on myös
tarvittavien myötävaikuttavien tekijöiden
hankkiminen niiltä, joiden apua tarvitaan idean
toteuttamiseen.
Toteutus kaatuu usein "ajan" puutteeseen!
Liian usein vedotaan ajan puutteeseen ja tartutaan
asioihin, jotka eivät kokonaisuuden näkökulmasta ole
tärkeitä. Puhutaan aika- ja resurssipulasta, vaikka
kysymyksessä on usein haluttomuus poiketa jo
opituista toimintamalleista ja "oman putken"
osoittamasta suunnasta. Tämän myötä monet
liiketoiminnan kannalta rakentavasti ja luovasti
ajattelevat ihmiset tukehtuvat, luova ajattelu
kuolee ja moni loistavakin idea unohdetaan
pöytälaatikkoon.