Teksti: Hannele
Jäämeri
Suomen Kuvalehti
Temppu
ja
miten se tehdään
Valtion Taidemuseo on ARS 95 näyttelyä varten
ensimmäistä kertaa palkannut ulkopuolisen
ammttimiehen hoitamaan sponsorirahan hankintaa. Tom
Merilahti teki sen jo Hype-musikaalille.
Lennä
Helsinkiin, saat edullisen ARS-matkan ja
majoituspaketin! Kuulutko sponsorifirman
sidosryhmiin? Saat ehkä edullisen lipun
taidenäyttelyyn tai pääset suorastaan erityisjuhliin
Ateneumin tiloihin. Vai haluatko koko
näyttelytapahtuman CD-Romilla?
Kansainvälistä
nykytaidetta esittelevän suuren ARS 95 -näyttelyn
yhteistyökumppanit on nyt virallisesti julkistettu.
Pääsponsori on Posti ja viisi suurinta IBM,
Marimekko, Ilta-Sanomat, Sokos-Hotels ja Finnair,
saavat kukin oman paikkansa ARS 95 -tuotemerkissä,
joka levittäytyy laajalle ja yllättäviin paikkoihin,
julisteista hotellien avaimenperiin.
Lisäksi jokainen saa näyttelystä oman nimikkosalin.
Ja paljon muuta.
Classic FM, Maximedia, Suomen PT ja MTV ovat myös
näyttelyn tukijoita eli koko mediakenttä on mukana.
MTV
aikoo mm. lähettää näyttelystä televisioitavia
ARSistien iltoja. Pienempiä sponsoreita on paljon,
ja jokaiselle on löytynyt jotain tarjottavaa rahojen
vastineeksi. Tom Merilahti vakuuttaa, ja osoittaa
käytännössä, että yritysmaailmasta on mahdollista
saada rahaa kulttuurille.
Suomalaiset yritykset käyttävät noin 200-250
miljoonaa markkaa sponsorointiin. Siitä urheilu on
saanut karkeasti 70prosenttia, kulttuuri 30. Nyt tuo
suhde on muuttumussa, Merilahti vakuuttaa.
Yritykset haluavat uudistua ja alkavat nähdä
kulttuurin mahdollisuudet. Suuressa nykytaiteen
tapahtumassa on arvoja, joihin he haluavat
samaistua, nykyaikaisuutta, kansainvälisyyttä,
uudistumiskykyä.
Euroopassa sponsorituki jakautuu yleensä suunnilleen
tasan kulttuurin ja urheilun kesken.
Merilahti sanoo havainneensa uutta kihinää ja
kiinnostusta kulttuurin suuntaan yritysmaailmassa
sen jälkeen kun Helsinki lähti pyrkimään Euroopan
kulttuuripääkaupungiksi.
Mesenaattien aika on ohi
Tom
Merilahti löytyi ARSin palvelukseen ns.
viidakkorummun kautta. Hän on toiminut
sponsorointitoiminna parissa jo jonkin aikaa, mutta
hankki kannuksensa kulttuurin alueella järjestämällä
Ruotsalaisen teatterin kaikkien aikojen menestyksen,
Hype-musikaalin rahoituksen viime vuonna.
Myös ARS 95:ssä Merilahti lähtee ajatuksesta, että
sponsorin on saatava täysi hyöty sijoituksestaan.
Pyytettömien mesenaattien aika on ohi.
Hype
päätukijalle Aktia Bankille Merilahti ideoi
nuorisolle tarkoitetun HYPE-card -pankkikortin.
Pankki haaveili 12 prosentin noususta
asiakaskunnassaan, mutta saikin 50% prosentin
kasvun. Ja toisinpäin: kun Hype-kortin mainokset
ilmestyivät televisioon, teatterilippujen myynti
kaksinkertaistui heti. Hypen kaltaiselle
musikaalille oli selvä kysyntä ja produktio
onnistui. Mutta ilman sponsorirahaa se ei olisi
alunpitäen toteutunut tässä mittakaavassa.
Sponsorituki ei sinänsä ole uutta Valtion
taidemuseolle. ARS-näyttely vuonna 1983 oli kokonaan
päsponsorin eli SKOPIn takaama. Näyttelyn budjetti
oli tuolloin noin kolme miljoona markkaa.
ARS
95 budjetti on 7,5 miljoonaa, josta yksityistä
rahoitusta tarvitaan reilu kolmasosa. Oli selvää,
ettei yksi rahoittaja tällä kertaa riitä - eikä
museon oma henkilökunta.
Joka
alalla on ammatilaisensa, sanoo Nykytaiteen museon
johtaja Tuula Arkio, joka on ollut tyytyväinen
ratkaisuun.
Peruslähtökohta oli selvä. Näyttely on suunniteltu
ensin ja yksinomaan taiteen lähtökohdista. Sen
ympärillä on ollut Tom Merilahden työkenttä. Hän on
tuotteistanut tapahtuman eli keksinyt tapoja, joilla
sponsori voi käyttää näyttelyä omaksi edukseen.
Uutta
on esimerkiksi se, että rahoittajat voivat käyttää
Ateneum-rakennusta omiin tilaisuuksinsa ja tarjota
liikekumppaneillen myös taidenautintoja. He näkyvät
näyttelyn mainonnassa, mutta voivat Merilahden
ideoimilla tavoilla myös käyttää näyttelyä omassa
markkinoinnissaan, joka puolstaan tukee näyttelyn
yleisömarkkinointia ja medianäkyvyyttä.
ARS 95
-näyttelyn etuja ovat pitkä kesto (11.2.-28.5.) ja
odotettu suuri yleisömäärä (200 000 kävijää), josta
osa tulee Skandinaviasta ja Baltiasta. Ja tietenkin
sen saama suuri julkisuus. Jokainen sentti tätäkin
juttua mitataan myös sponsorien hyötykuppiin.
Myös
suuri yleisö hyötyy. Ilman sponsoreita pääsylippujen
hinnat olisivat korkeammat. Myös ARS-matkat
pääkaupunkiin on paketoitu edullisiksi yhdessä
kumppaneiden kanssa.
ARS 95
ja Hype ovat onnistuneet sillä tiellä, jota sekä
valtio että Euroopan neuvoston konsultit
suosittavat: kulttuuriin on saatava lisää yksityistä
rahoitusta.
Mutta
miten monta kertaa tällaisen tempun voi Suomen
kokoisessa maassa toistaa? Luopuuko urheilu
osuudestaan hyvällä? Tuleeko jostain uutta rahaa?
Cause Related Marketing
Vastavuoroisuudesta virtaa viestintään ja
varainhankintaan