Operaatio
Spektra on monisuuntainen ja –tavoitteinen
projektikokonaisuus, joka
käynnistää jatkuvan, moniulotteisen prosessin
yhteiskunnallisen turvallisuuden parantamiseksi sekä
turvallisuuskulttuurin kehittämiseksi Suomessa.
Projektin
katto-organisaationa toimii Suomen Pelastusalan
Keskusjärjestön (www.spek.fi) kanssa, joka on pelastus-,
varautumis- ja väestön-suojelualan valtakunnallinen
keskus-järjestö. SPEK edistää yhteistyössä viranomaisten ja
järjestöjen kanssa kansalaisten, yhteisöjen, yritysten ja
yhteiskunnan valmiutta ennalta ehkäistä vaaroja ja toimia
oikein onnettomuuustilanteissa.
Projektin
ideointi ja perus-suunnittelutyö toteuttiin touko-/kesäkuussa.
Suunnittelu- ja valmistelutyötä jatketaan syys-kaudella 2005
siten, että kaikki on valmiina ennen vuoden loppua.
Spektran keskeisenä tavoitteena
on, että, yritykset, media ja yhteisöt voivat hyödyntää
Operaatio Spektraa, sen edustamaa arvomaailmaa, nimeä,
tunnus-, värimaailmaa sekä toimintaa ja tapahtumia osana omaa
markkinointiviestintäänsä ja osoittaa tämän kautta
yhteiskunnallista-ja sosiaalista vastuuta hyvinä
yrityskansalaisina.
Spektra
luo yrityksille ja medialle erinomaisen lähtökohdan hyödyntää
hanketta yrityskuva-viestinnän ja/tai brandimarkkinoinnin
tukena sekä lyhyellä, että pidemmällä tähtäimellä.
Projektin lanseerataan
valta-kunnallisesti tammikuussa 2006, jolloin Suomen Yleinen
Palokunta-liitto viettää 100-vuotta juhla-vuottaan. Käytännön
tasolla projekti käynnistyy 11.2. (112) alkaen ja päättyy
31.12.2006.
Suomi toimii EU:n
puheenjohtaja-maana alkaen kesäkuun 1. päivästä vuoden 2006
loppuun. Pyrkimyksenä on yhdistää Spektra osaksi virallista
ja/tai epävirallista ohjelmaa tavoitteena hankkeen
kansainvälistäminen alkaen 2007 (2007-2010).
SPEKTRA POWER (point)
Spektra
työryhmä:
Projektin asettaja: SPEK, Petri Jaatinen
(www.spek.fi)
Idea, sisältökonsepti & markkinointi: Tom Merilahti
(www.Synergialaitos.Com)
Visuaalinen ilme & tunnusmaailma: Dusan Jovanovic
(www.karstium.fi)

Mainostajien liiton
vuosittain julkaiseman Sponsorointibarometri 2005 tutkimuksen
mukaan, suurin kiinnostus yrityksissä kohdistuu jatkossa
yhteistyöhön yhteis-kunnallisiin sekä opetuksellisiin
hankkeisiin. Näiden saldoluvuksi on ilmoitettu +36%. Suurin
putoja on urheilu, jonka saldoluvuksi ilmoitettiin -16%.