|
english *
svenska
TAIDENÄYTTELYSTÄ
AKSELIMAISIIN MAKUELÄMYKSIIN
Vastatessani Ateneumin toimeksiannosta Akseli Gallen-Kallela
suurnäyttelyn markkinoinnista ja viestinnästä, soitin Valioon ja
kysyin; Mitä teille tulee mieleen seuraavasta; ' Aito,
alkuperäinen, suomalainen, jossa yhdistyy kansainvälinen
osaaminen ja laatu '. Valiosta, jonka yrityskuvasta oli kysymys,
tuli parissa päivässä 100 päivää jatkuneen näyttelytapahtuman
pääyhteistyökumppani.
Yhteisten
arvomaailmatekijöiden lähtökohdista suunnittelin
yhteistyö-konseptin, jonka idea perustui viini- ja
juustokulttuurin edistämiseen suomalaisissa ravintoloissa.
Lähtökohtana
oli ravintola König'in arkistoista löytynyt ja Gallen-Kallelan
itse kaveripiirilleen laatima päivällistilaus sekä teos;
Oopperatanssiaisten jälkeen (kuvassa ravintoloissa käytetty
pöytätabletti ja menu), joka kuvaa ravintolamiljöötä
vuosituhannen vaihteessa.
Valion ja sen
premium juustobrandin, Mustaleima-emmentalin lisäksi hankkeeseen
yhteensulatettiin Mouton Cadet -vuosikertaviini, Moet Chandon
-samppanja sekä Ateneum rakennusta ympäröivät Center-Inn ketjun
ravintolat
( König, Raffaello, Omenapuu ja Country Club ), joissa
näyttelyjakson aikana laskettiin toteutuvan 400 000 ovenavausta.
Vuorovaikutuksesta vastavuoroisuuteen
Konseptin
toteutumisen myötä, ravintoloista muodostui tehokas
viestintäkanava sekä kokoontumispaikka. Medioista mukana olleet
Maximedia ja Ilta-Sanomat tehostivat edelleen kumppaneiden ja
kohderyhmien välistä vuorovaikutusta, vahvistaen samalla omaa
yrityskuvaansa. Gallen-Kallelan edustamaa arvomaailmaa, teoksia
sekä viestintäteemaa hyödynnettiin yhteistyökumppaneiden
yritys-, tuote- ja palvelukuvamainonnassa - viiniä, juustoa ja
samppanjaa näyttelyn avajaisissa sekä lukuisissa
sidosryhmätilaisuuksissa.
Ravintolapöytiin suunniteltiin AGK-menua esittelevät tabletit,
jotka ohjasivat Ateneumiin - pääsylipuiksi suuniteltiin
yhdenmukaiset näyttelyvihkoset, joita jaettiin museon kassoilta,
ja jotka ohjasivat ravintoloihin. Oheismateriaalin
suunnittelusta vastasi luonnollisesti Valion mainostoimisto.
Ravintolat tarjosivat kumppaneiden myötävaikutuksella
juustolautasta ja viiniä näyttelyhintaan. Tarjoilijat olivat
tietoisia yhteistyökuviosta, ja osasivat keskustella siitä
asiakkaiden kanssa.
Mainontaan,
materiaaleihin ja toimintaan yhteenliitettiin kaikkien
kumppaneiden tuotetunnukset ja palvelut, pohjana Gallen-Kallelan
teokset, kuva-aiheet sekä näyttelyjakson ajankohta ja paikka.
Valion
juustoekspertit suunnittelivat yhdessä Center-Inn'in
keittiömestareiden kanssa juustopohjaisia ateriakokonaisuuksia.
Viinimaahantuoja sai myytyä tuotteensa sisään ravintolaketjuun.
Museon kassoilta jaettiin kilpailukuponkeja, jotka tuli
palauttaa ravintoloihin. Ravintoloihin sijoitetut
vastauslaatikot täyttyivät yli 35 000 palautekupongista.
Ravintoloiden
myynti kasvoi jakson aikana ennenkokemattomalla tavalla.
Tiedotusvälineet julkaisivat viestintäyhteistyötä tukevia
artikkeleita kuten ' Taidenäyttelystä akselimaisiin
maku-nautintoihin ' ja ' Gallen-Kallela näkyy myös
ruokalistoilla '.
Ateneum teki
kaikkien aikojen yleisöennätyksen; 195 677 kävijää, joka on
edelleen vallitseva Suomen ennätys. Palaute oli kaikilta osin
'aika' hyvä.

Kun etsit
synergiaa, energiaa ja sisältöä - osaamista, ulkopuolista
näkökulmaa, asiayhteyksiä ja vääntövoimaa,
tai uusia ideoita ja mahdollisuuksia, ota yhteyttä
Synergialaitokseen.


SICU Synergy for Success * SICU
Synergy Solutions Network
*
SICU Synergy Solutions Forum
SICU Synergy Solutions BLOG
|